
Nimeni on Silja Filppu (Tuomarla)
Olen 31-vuotias toimistotyöntekijä. Asun avioliitossa
Tampereella pienkerrostalossa. Mieheni nimi on Jari-Pekka.
Helatorstaina 05.05.05 rakkautemme sai sinetin, silloin menimme
naimisiin. Meidät vihittiin Aitolahden
vanhassa
kirkossa ja juhlinta jatkui sen jälkeen
yömyöhään Marttilan pirtillä Aitolahdessa.
Kaikki vieraat
viihtyivät todella hyvin ja kehuivat häiden olleen
kivoimmasta päästä missä ovat olleet. Juhlapaikan
kotoinen ja tunnelmallinen ilmapiiri loi myös kaikille
kotoisan tunteen. Hääpäivän olimme
valinneet kihlapäivämme
mukaan, kihloihin menimme 01.01.01.
Musti-kissa In memoriam
s. 25.8.1986 k. 17.11.2005
Musti kissa eli peräti 19-vuotaaksi. Kissalla oli jo todella
korkea ikä. Kissa oli yksinkertaisesti vaan niin
vanha. Hän
ei ole enää luonamme.
Perhe, kummilapset ja ystävät
Äitini on toimittaja ja isäni on valtion virkamies ja
maanviljelijä. Minulla on myös sisko ja veli, joilla
kummallakin on jo perheet. Kummallakin on kaksi lasta. Siskoni
vanhemmalle pojalle 4 v. olen
tädin lisäksi myös kummitäti. Lisäksi minulla
on
myös kaksi muuta kummilasta, joista vanhempi on 8-vanha koulupoika
ja nuorempi on toinen 3-vuotiaista identtisistä
kaksostytöistä. Kaikki ovat yhtä
ihania. Minulle on kertynyt eri yhteyksistä myös paljon
ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä melkein
päivittäin. Parhaalla ystävälläni on
nämä jo aiemmin mainitsemani identtiset kaksostytöt.
Työ ja harrastukset
Työpäivien lisäksi päiviini kuuluu runsaasti
harrastuksia. Harrastan mm. poikkihuilunsoittoa, pianonsoittoa,
ratsastusta,
kuntosalilla käyntiä, uintia jne. Poikkihuilua olen soittanut
seitsemän vuotta ja pianoa aloin soittamaan samalla opettajalla
viime syksynä. Ratsastusta olen
harrastanut vuoden verran aktiivisesti kymmenen vuoden tauon
jälkeen ja nyt
olen uudelleen hurahtanut täysin tähän hauskaan
heppaharrastukseen. Hauskaa touhua siis, hepat on
kivoja. Lapsuuden
harrastukset ovat siis tämän viimeisen vuoden aikana tulleet
uudelleen kuvioihin eli
ratsastus ja pianonsoitto. Näistä soittotunti- ja
ratsastusharrastuksista en
luovu, ne tuovat elämään muutakin
sisältöä.
Muuta kaikkea itsestäni
Olen enemmän kevät ja
kesäihminen. Minusta
on ihanaa kun
pitkän kylmän ja pimeän talven jälkeen aurinko rupeaa
paistamaan, linnut rupeaa laulamaan, ilmat lämpenemään.
Kevään tuoksu on maailman
ihanin! Pidän myös pitkiä kesälomia, suomen
kesä on muutenkin liian lyhyt jos
siitä ei yhtään pääse nauttimaan niin kauan
kuin se kestää! Ajattelepa kaunis
lämmin aurinkoinen kesäilma, tyyni
järvi, vesi kimmeltää auringon säteistä.
Sinä nautit kesän
lämmöstä, silmä lepää järvessä.
Tuliko jo kesää ikävä? Minun ainakin tuli,
eipä
tuollaisilla ilmoilla meitä pohjoisen asukkeja kauheasti
hemmoitella. Siksi niistä
pitää nauttia, jok`ikisestä sellaisesta
päivästä.
Kolme vuotta sitten minulle jouduttiin tekemään
sappileikkaus,
kun minulta löytyi sappikiviä. Siksi joudun
vieläkin katsomaan edes vähän mitä syön, koska
seuraavaksi on tosi paha juttu jos minulle tulee sappikiviä.
Nykyäänkin suositeltavaa on siis
vähärasvainen ruokavalio Tässä linkki
sivulle, jossa kerrotaan mitä sappipotilaan ruokavalio
sisältää: tohtori fi
Paras
ystäväni Marianne
Myllymäki on eniten ihailemiani ihmisiä, ihailen
häntä hänen sisukkuudestaan, hän on ihminen joka ei
ihan heti anna periksi. Siksi tein hänestä
haastattelun. Tässä haastattelu:
Parhaan
ystäväni haastattelu
Sähköpostiosoitteeni on: siljat1974@suomi24.fi