Selko-e	Selkovalokuva
Yhteystiedot Toiminta Kurssit ja koulutus Oppaat ja ohjeet Linkit Keskustelu Selko-e-projekti Pinninkatu 51 33100 TAMPERE selko-e@selko-e.fi	Selkovalokuva näyttää vain oleellisen - Vasta teksti ja taitto tekevät selkokuvasta selkokuvan, valokuvaaja Erja Lempinen sanoo. Otan valokuvaa Erja Lempisestä. Lempinen on Ruotsin tunnetuin selkokuvaaja. Astun metrin lähemmäs, huomaan oikealla takana häiritsevän oven ja menen lähemmäs, että se rajautuu pois kuvasta. Kuva tulee Tukiviestiin, mietin, ottaisinko selkolehti Leijaan erilaisen kuvan. Mikä tämän kuvan erottaa selkokuvasta? Voisiko tämä olla selkokuva? - Jos näkee vain yksittäisen valokuvan, on vaikea sanoa, onko se selkokuva, Erja Lempinen selittää. Hänen mukaansa valokuvan selkokuvallisuus selviää vasta käyttöyhteydestä. Kun kuva julkaistaan, teksti ja taitto ratkaisevat, onko valokuva helposti ymmärrettävä. Monet Erja Lempisen valokuvista voisivatkin olla missä tahansa sanomalehden sivulla. Ero tavallisen kuvan ja selkokuvan välillä ei ole iso. Lukijat ovat oppineet katsomaan yhä vaikeampia kuvia. Lempisen mukaan 1980-luvun tylsistä selkovalokuvista on jo päästy, sillä monenlaiset kuvat toimivat nykyään. Lempinen on kuvittanut kymmenkunta selkokirjaa ja lukuisia lehtijuttuja ja ainakin hän käyttää rohkeasti vastavaloa, erilaisia kuvakulmia ja vaihtelevaa sommittelua. Loogisuus auttaa lukijaa Selkokirjan kuvilla on yhä muutamia perussääntöjä. Ensiksi kuvien tarinan on oltava yksinkertainen eikä lukijaa saa häiritä sivujuonilla. Erja Lempinen kertoo esimerkin Kärleks Hund -kirjasta. Kun kirjan päähenkilö hakee itselleen koiran kennelistä, ensimmäisessä kuvassa ollaan kennelin portilla ja seuraavassa katsotaan jo koiranpentuja, koska ne ovat tarinan kannalta oleellisia. - Tarinasta näytetään vain oleellinen. Varsinaista kenneliä tai sen omistajia ei näytetä, koska se voisi häiritä katsojaa. Tarinan eteneminen loogisesti auttaa katsojaa ymmärtämään kuvia. Toiseksi kuvien on oltava selkeitä. Selkokuvaajan on oltava tarkkana siinä, mitä hän haluaa kertoa ja yrittävä selkeyttää aihetta. Hänen on syytä katsella ympäristöä ennen napinpainallusta. - Kun astun huoneeseen, katson ensin kaikkea, mikä voi häiritä, Lempinen selittää kuvausjärjestelyjä. Epämääräiset paperikasat ja oudot mytyt voi siivota pois, jotta nurkissa ei loju mitään ylimääräistä. Kuvausten suunnittelu ja järjestely eivät kuitenkaan saa sitoa työtä liikaa. Lempisen hammaslääkärikirjassa on kuva, jossa lääkäri yllättäen halaa potilastaan. Tilanne oli aito, ja kuvaaja sai napattua iloisen tilanteen talteen. - Vaikka tilanteet suunnitellaan, ovat spontaanit jutut aina tervetulleita. Ole avoin ja päättäväinen Lempinen korostaa yhteistyötä kirjoittajan ja taittajan kanssa. Tekijät voivat yhdessä miettiä, mikä kohta tarvitsee selkeyttämistä. Kuvissa ei saa olla liian vaikeaa symboliikkaa, ettei väärintulkitsemisen vaaraa jää. Selkokuvaajan täytyy myös tietää, kenelle hän ottaa kuvia. Kuvan vastaanottaja voi olla maahanmuuttaja, vanhus tai vaikka kehitysvammainen ihminen. - Laitan itselleni selkosilmät, että näen tehdä töitä, Lempinen kertoo kohderyhmään eläytymisestä. Erja Lempinen on kuvannut kirjoihin ja lehtiin paljon kehitysvammaisia ihmisiä. Kysyn, miten ammattivalokuvaaja toimii heidän kanssaan? - Kuvaajan täytyy varautua siihen, että hän joutuu huolehtimaan enemmän asioista, mutta muuten tilanne ei eroa tavallisesta kuvauksesta. Kaikki täytyy vain ottaa huomioon tavallista tarkemmin. Kuvaajan täytyy olla tilanteessa mahdollisimman avoin ja päättäväinen, ja esimerkiksi kaikki ohjeet on muistettava antaa selkeästi, Lempinen sanoo. Varsinaisia teoriaa ei ole Ruotsissa selkolehtiä ja -kirjoja on julkaistu kauan ja Suomenkin vanhimman selkolehden Leijan ensimmäinen näytenumero ilmestyi jo 1983. Selkoteksteistä on julkaistu tutkimuksia ja kansainvälisiä ohjeita, mutta miksi valokuvaus odottaa yhä mestariaan, joka kertoisi meille, miten selkovalokuvataan? Valokuva on monitulkintaisempi kuin teksti, joten kuvasta puhuminen on usein hankalaa. Kun itse käyn esimerkiksi haastattelutekstiä läpi kehitysvammaisen ihmisen kanssa, pystyn helposti vaihtamaan vaikean sanan toiseksi ja kysymään, onko lause nyt ymmärrettävämpi. Sanat voi vaihtaa yksitellen helpompiin. Vaikka selkokuva keskittyy kuvaamaan vain yhtä asiaa kerrallaan, on jokaisessa kuvassa silti runsaasti avoimia merkityksiä, jotka katsoja tulkitsee omien kokemusten perusteella. On vaikea sanoa, mikä kuvassa saa aikaan sen ymmärtämisen. Kuvaajat oppivat työnsä käytännön kautta ja tietävät intuitiivisesti, mikä toimii ja mikä ei. Teksti ja kuvat Jaana Teräväinen