Selko-e
Tietokoneen hankinta

Yhteystiedot

Toiminta

Kurssit ja koulutus

Oppaat ja
ohjeet


Linkit

Keskustelu

Selko-e-projekti
Pinninkatu 51
33100 TAMPERE

selko-e@selko-e.fi
5. Hiiret ja näppäimistöt

Tietokonetta ohjataan eli käytetään useimmiten hiirellä ja näppäimistöllä. Turhan usein konetta käytettäessä tai hankittaessa unohdetaan nämä ohjaimet, joista käyttäjä pitää suurimman osan käyttöajasta kiinni. Näppäimistön, ja varsinkin hiiren vaihtamista kannattaa suunnitella myös lahjoituksena saatuihin koneisiin, mikäli ne eivät sovi käyttäjälle. Kustannukset ovat kuitenkin aika pieniä muihin tietokoneen hankinnasta aiheutuviin menoihin verrattuna.

Kaikki lähtee käyttäjästä
Henkilökohtaisia ohjainlaitteita hankittaessa kaikki lähtee käyttäjästä. Hiiri ja näppäimistö valitaan pääasiallisen käyttäjän mittojen mukaan. Tarpeen mukaan tulee harkita myös erilaisempia ohjauslaitteita; pallohiirtä, yksitoimikytkimiä, sauvaohjaimia jne. Sikaa ei kannata ostaa kuitenkaan ostaa säkissä, vaan mahdollisuuksiin tulee perehtyä ennakolta, kokeilla ja yritettävä löytää käyttäjälle parhaiten sopiva tapa ohjata tietokonetta.

Näppäimistö
Näppäimistöjä on tarjolla lukemattomia erilaisia ja erihintaisia malleja. Paras hankinta onkin mahdollisimman selkeä perusnäppäimistö, jossa merkit ja numerot ovat niille kuuluvilla tavallisilla paikoilla. Tärkeää on myös, että näppäimistö ja näppäimet ovat riittävän kokoisia ja selkeitä. Tottumattoman kirjoittajan on vaikea löytää liian pieniä tai erikoisessa paikassa sijaitsevia näppäimiä. Ja jos omalla koneella oppii käyttämään erilaista näppäin-järjestelyä tai näppäimistöä, opittu taito ei olekaan helposti siirrettävissä muualle erilaisiin tietokoneen käyttötilanteisiin. Liian lähekkäin sijaitsevat näppäimet aiheuttavat jatkuvia virhepainalluksia, joka lisättyinä tavallisiin virhepainalluksiin saavat tekstin näyttämään vieläkin huonommalta. Tärkeää näppäimistössä on myös tottumattomalle käyttäjälle sen vastike tai miten se naksuu. Kirjoittaja tuntee todella kirjoittavansa.

Hyvä näppäimistö
1. Sopii käyttäjälle
2. Antaa hyvän näppäintuntuman
3. Näppäimet ovat riittävän kaukana toisistaan
4. Näppäinten merkit ovat riittävän selkeitä ja kontrastiltaan riittäviä
5. Näppäinasettelultaan tavanomainen

Hiiri
Käsiä on erilaisia ja erikokoisia, ja niin on hiiriäkin. Ei tarvitse tyytyä liian suureen hiireen jos käyttäjä on pienikätinen, tai toisin päin. Mikäli kättä on vaikea liikuttaa, mutta sormet toimivat, voi käyttää pallohiirtä. Hiirtä, jossa normaalisti alapuolella oleva pallo on hiiren yläpinnalla. Sormien ja käden asento voi olla myös niin jäykkä, että tarvitaan voimakkaasti muotoiltua hiirtä. Paras tapa löytää oikea hiiri on kokeilla miten erilaiset hiiret sopivat käteen. Kokeillaanhan hanskojakin?

Langaton hiiri ja näppäimistö ja hiiri saattavat olla mukavia, mutta ongelma tulee siinä vaiheessa kun patteri loppuu ja täytyy lähteä etsimään ja vaihtamaan uutta. Konetta ei myöskään voi käyttää, mikäli hiiri ja näppäimistö eivät toimi. Lisäksi langattomien laitteiden ohjaamiseen käytettävä signaali saattaa lakata toimimasta, mikäli tietokoneen ja hiiren välissä on este.

Hyvä hiiri
1. Sopii käyttäjän käteen.
2. Antaa klikatessa riittävän vastikkeen
3. Ei ole turhia painikkeita käyttäjän tarpeisiin
4. Ei tarvitse huoltaa
5. On säädetty oikein hiiren ominaisuuksista